Kohi-Group konserni

Suomalaista puunjalostuksen osaamista

Sertifioitua puunhankintaa

Laadullisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä tuotanto on kunnia-asiamme. Toimintamme ydinajatus on hallittu tuotantoketju metsästä aina asiakkaalle asti.

Oy Kohiwood Ltd on osa Kohi-Group konsernia ja se on toiminut puunjalostuksen parissa jo vuodesta 1987.  Liimapuutuotteet ovat olleet erikoisalana lähes alusta alkaen. Uusi talojärjestelmä sai näkyvän muotonsa syksyllä 2009, kun ensimmäinen talo nousi Soiniin, Etelä-Pohjanmaalle. Vuoden 2010 aikana KohiwoodKoti taloja on pystytetty eri puolille Suomea.

Kohiwoodissa uskotaan, että uusien rakentamismääräysten soveltamisen myötä uutuustuote kiinnostaa kasvavaa osaa niistä rakentajista, jotka arvostavat puutalon henkeä, mutta haluavat joustavia ratkaisumalleja sisärakenteiden osalta. Hyvää kokemusta vastaavasta hirsielementtirakenteesta ja on jo olemassa yli 10 vuoden ajalta ja toteutusta on kehitetty monin tavoin. Nyt tuote on valmis nykyisten vaatimusten mukaisesti ja sille on myönnetty vuoden 2009 aikana hyödyllisyysmallipatentti.

Yhtiön kotipaikka ja tuotantolaitokset sijaitsevat Soinissa, Etelä-Pohjanmaalla. Yrityksellämme on lisäksi markkinointiin ja paikallisjakeluun keskittynyt tytäryhtiö LamBoard Europe Ltd Englannissa. Konsernin liikevaihto on yli 20 m€ / vuosi.  

Liiketoiminnan ydinajatus on laadukas ja kestävään tuotantoon perustuva toimitusketju metsästä asiakkaalle asti. Tuotantomme kaikkia osa-alueita ohjaa laatujärjestelmä, joka on laadittu ISO 9001:2008-standardin mukaisesti.

www.kohiwood.fi